Yhdessä kohti vahvempia mielenterveyspalveluita
Kansallisen yhteistyön suunnittelupäivä lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveys- ja päihdepalveluiden johdolle Helsingissä 29.–30.8.2024
Julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat käännekohdassa. Hallitusohjelmassa puhutaan yhteistyöalueiden vahvistamisesta, ja lasten ja nuorten terapiatakuuta valmistellaan samalla kun perusterveydenhuollon hoitotakuuta ollaan palauttamassa takaisin kolmeen kuukauteen. Myös lukuisia muita sote-palveluiden järjestämiseen liittyviä lakeja ollaan avaamassa.
Helmikuussa 2024 järjestetyt ensimmäiset kansalliset yhteistyöpäivät lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveys- ja päihdepalveluiden johdolle keräsivät 130 johtajaa kaikilta hyvinvointialueilta yhteen keskustelemaan julkisten palveluiden kehittämisestä ja tulevaisuudesta. Pienryhmäkeskusteluja painottava tapahtuma sai paljon kiitosta, ja sen järjestämistä uudelleen on toivottu.
Kutsumme teidät siis jälleen verkostoitumaan ja pohtimaan kansallisen yhteistyön ja julkisten mielenterveyspalveluiden kehittämisen suuntaviivoja. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Tilaisuus on tavoitteensa vuoksi pienryhmätapaamisia painottava live-tapaaminen.
Psykososiaalisten menetelmien kehittämishankkeiden puolesta
Jesper Ekelund
toimialajohtaja
Leena Repokari
lastenpsykiatrian linjajohtaja
Elina Santti
nuorisopsykiatrian linjajohtaja
HUS Psykiatria
ESITYKSET
TAPAHTUMAINFO
Aika:
to 29.8. klo 8.30–16 sekä iltatilaisuus klo 19–22
pe 30.8. klo 8.30–11
Paikka:
Meilahden siltasairaala, Haartmaninkatu 4, Helsinki HUOM! Tapahtumaa ei striimata tai taltioida.
Iltatilaisuus: Scandic Grand Marina, Katajanokanlaituri 7, Helsinki
Kustannukset:
Tapahtuma ja iltatilaisuus on hyvinvointialueiden edustajille maksuton.
Iltatilaisuuden tarjoaa HUS Psykiatria.
Ilmoittautumiseen sisältyvät aamu- ja iltapäiväkahvit sekä iltatilaisuuden ruokatarjoilu.
Lounas, virvokkeet, mahdolliset pysäköintimaksut ja yöpyminen omakustanteisesti.
Scandic Grand Marinaan majoittuvat saavat huoneen etuhintaan käyttämällä koodia: CGWM.
- Majoittujat voivat valita mieleisensä hotellin ja huonetyypin sekä saada lisäalennusta maksaessaan varauksen heti varauksen yhteydessä.
- Yksittäisen majoitusvarauksen peruutusehto riippuu majoittujan valitsemasta varaustyypistä.
- Huoneet ovat varattavissa hotellin varaustilanteen mukaan, hotellilla on oikeus yksipuolisesti sulkea tarjoushinnan saatavuus.
- Scandic Friends -jäsenten kannattaa tarkistaa myös saatavilla olevat kanta-asiakastarjoukset.
ILMOITTAUTUMINEN
Ilmoittautuminen viimeistään ma 17.6.
Kutsu on henkilökohtainen ja paikkoja on rajattu määrä per hyvinvointialue, noin 8–13 henkilöä per alue olettaen, että pienemmiltä alueilta osallistujia on vähemmän ja suuremmilta enemmän. Lähetämme kutsulinkin sähköpostitse Webropolin kautta.
Yhteyshenkilö: virpi.anttila@hus.fi
AIKATAULU JA OHJELMA
Torstai 29.8. Siltasairaalassa
HUOM! Puhujiin tullut muutoksia.
8.30–9.00 Aamukahvit
9.00–9.10 Tervetuliaissanat, Jesper Ekelund, toimialajohtaja, HUS Psykiatria
9.10–9.45 Alustus päivään: Mielenterveys- ja päihdepalveluiden tulevaisuus hallitusohjelman näkökulmasta, Anna Cantell-Forsbom, osastopäällikkö, STM
9.45–10.00 Tauko
10.00–10.45 Miten terapiatakuu voidaan toteuttaa käytännössä kaikille ikäryhmille?
Kokemuksia Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelta
Samuli Saarni, hankejohtaja, Terapiat etulinjaan
Sirpa Litmanen, koordinoiva esihenkilö, aikuisten palvelut sekä
Johanna Alajoutsijärvi, koordinoiva esihenkilö, lasten ja nuorten palvelut,
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
10.45–10.55 Työpajainfo
11.00–12.00 LOUNAS, omakustanteinen
12.15–13.45 Työpajasessio I
13.45–14.30 kahvitauko
14.30–16.00 Työpajasessio II
Iltatilaisuus, Scandic Grand Marina
klo 19–22 Verkostoitumista ja vapaamuotoista keskustelua
Perjantai 30.8. Siltasairaalassa
8.30–9.00 Aamukahvit
9.00–11.00 Torstain työpajojen purku YTA-kohtaisissa ryhmissä
TORSTAIN TYÖPAJOJEN TEEMAT
Torstain ohjelmaan sisältyy useampi yhtä aikaa toteutettava työpaja. Jokainen osallistuja osallistuu kahteen työpajaan. Ohjelma on suunniteltu ilmoittautumisten yhteydessä esitettyjen toiveiden perusteella. Henkilökohtainen ohjelma ilmoitetaan osallistujille elokuussa.
- Kansallinen yhteistyö ja YTAn rooli
- Miten resurssit saadaan riittämään ja kohdennetaan oikein hyvinvointialueilla?
- Lasten ja nuorten terapiatakuun toteuttaminen
- Mt-palveluiden laadun ja vaikuttavuuden seuranta sekä tiedolla johtamisen tuki
- Perustason päihde- ja mielenterveyspalveluiden suhteet ja organisointi
- Erikoissairaanhoidon ja perustason mielenterveyspalveluiden suhteet ja organisointi
- Sosiaalihuollon ja perustason mielenterveyspalveluiden suhteet ja organisointi
- Opiskeluhuollon yhteistyömallit perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä
- Kasvatus- ja perheneuvontapalveluiden rooli mielenterveyspalveluissa ja suhteet muihin toimijoihin
- Perustason mielenterveyspalveluiden hoitoonpääsyn laadun ja vaikuttavuuden seuranta
- Hoidon tarpeen arvio, hoitoon pääsy ja hoitotakuu
- Mielenterveyspalveluiden hoidon porrastus
- Neuropsykiatristen oireiden ja häiriöiden palveluketjut