Miksi mielenterveyspalvelut pitää uudistaa?

Päivitetty 17.04.2025

Mielenterveyden häiriöt aiheuttavat Suomessa vuosittain miljardiluokan kustannuksia ja ovat yleisin syy työkyvyttömyyteen. Samalla mielenterveyspalvelut ovat monin paikoin ruuhkautuneet. Vaikuttavaa apua ei aina ole tarjolla oikeaan aikaan tai oikeassa paikassa. Tämä sivu avaa, miksi mielenterveyspalvelut pitää uudistaa – ja millaisia ratkaisuja tarvitaan.

Vakava kansanterveys- ja kestävyysvajeongelma

Mielenterveyden häiriöt muodostavat keskeisen kansanterveys- ja kestävyysvajeongelman Suomessa. Häiriöiden yhteiskunnalliset kustannukset on Mielenterveysstrategiassa arvioitu olevan 11 miljardia euroa vuodessa[1], josta vain neljäsosa on hoidon suoria kustannuksia. Varhaisvaiheen psykososiaalisten hoitojen kustannukset ovat hyvin pieniä suhteessa mielenterveyden häiriöiden aiheuttamiin haittoihin. Aiemmissa tutkimuksissa masennuksen ja ahdistuksen varhaisten hoitojen on arvioitu säästävän kustannuksensa takaisin jopa 3–6-kertaisesti. Silti näyttöön perustuvien psykososiaalisten hoitojen saatavuutta ei ole aiemmin saatu korjattua.

Mielenterveyden häiriöt ovat yleinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen ja sairauspäivärahan hakemiseen. Mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä kääntyi kasvuun 2015 ja ohitti tuki- ja liikuntaelinten häiriöt vuonna 2019 yleisimpänä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syynä. Vuonna 2023 yli 5600 henkilölle myönnettiin työkyvyttömyyseläke mielenterveyssyistä. Luku vastaa 32 %:ia kaikista työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä.[2]

Sairauspäivärahaa mielenterveyden häiriöiden vuoksi saavien määrä kääntyi kasvuun vuonna 2016, ja vuonna 2023 heitä oli yli 100 000. Nykyisin kolmannes sairauspäivärahoista myönnetään mielenterveyden häiriöiden vuoksi. Etenkin ahdistuneisuushäiriöt tässä joukossa ovat lisääntyneet merkittävästi[3]. Mielenterveysperusteisen työkyvyttömyyden kasvu koskee kaikkia Suomen maakuntia, vaikka kasvunopeus vaihteleekin alueittain[4].

Koronapandemia pahensi entisestään tilannetta sekä vaikeuttamalla hoitoon pääsyä että vaikuttamalla eri mekanismeilla kielteisesti erityisesti lasten ja nuorten mielenterveyteen. Masennus ja ahdistuneisuus vaikuttavat lapsilla ja nuorilla lisääntyneen pandemian aikana useimmissa maissa.[5] Toisaalta, työikäisillä tilanteen paheneminen vaikuttaa vuoden 2024 lukujen mukaan pysähtyneen, mutta on yhä ennätyksellisen korkealla tasolla[6].

Suomalainen hoitojärjestelmä on perinteisesti painottanut kansainvälisesti ainutlaatuisella tavalla pitkiä psykoterapioita, mikä johtuu Kelan kuntoutusrahoitusjärjestelmästä sekä lyhyempien hoitomallien vähäisestä saatavuudesta. Vuodesta 2010 kuntoutusterapian saajien määrä on nelinkertaistunut, 15 000:sta yli 64 000:een. Samalla Kelan terapiakorvaukset ovat nousseet 23 miljoonasta 105 miljoonaan, johon ei ole vielä laskettu potilaiden omavastuita[7].

Mielenterveyspalveluiden järjestelmä ei pysty vastaamaan kysyntään

Suomalainen mielenterveyspalvelujärjestelmä on tukkeutunut eri tasoilla: peruspalveluissa, erikoissairaanhoidossa ja Kela-rahoitteisessa kuntoutupsykoterapiassa on pitkiä viiveitä. Syynä on toisaalta palveluiden räjähdysmäinen kysynnän kasvu 2010-luvulla ja toisaalta pirstaleinen rahoitus- ja palvelujärjestelmä, jossa tehdään paljon päällekkäistä työtä, ja joka vaikuttavien peruspalveluiden riittämättömyyden vuoksi on painottunut pitkiin, raskaisiin hoitoihin ja kuntoutukseen.

Hoitoon pääsyn ja eri hoitovaiheiden viiveet ovat usein pitkiä. Perinteisessä vastaanottotyössä pelkästään hoidon tarpeen arviointiin kuluu useita viikkoja. Pahimmillaan apua hakeva lähetetään arvion jälkeen eri yksikköön, jossa arviointi tehdään uudelleen. Pitkän arviointiprosessin jälkeen apua hakeva siirtyy jonottamaan hoitoa, jonne pääsy voi kestää jälleen jopa kuukausia. Kun hoitojen käynnistyminen viivästyy, hoitojen vaikuttavuus laskee ja riski häiriöiden kroonistumiselle kasvaa. Tämä lisää sairauspoissaoloja ja erikoissairaanhoidon kysyntää.

Vaikka tavallisiin mielenterveyden häiriöihin on olemassa monia vaikuttavia psykososiaalisia interventiota, niiden saatavuus mielenterveyspalveluissa ei ole vastannut kysyntää. Lisäksi yhteisesti sovittuja toimintamalleja hoidon järjestämisestä ei ole ollut ja palveluissa on ollut suurta vaihtelua alueellisesti ja ammattilaisten välillä. Apua hakevan asiakkaan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että on täysin sattumanvaraista ja asuinkunnan palveluista riippuvaista, mitä hoitoa hän tulee saamaan. Lyhyellä aikavälillä lääkehoito ja psykoterapia ovat yhtä tehokkaita masennuksen ja ahdistuneisuuden hoitamisessa, mutta pitkällä aikavälillä psykoterapia vaikuttaa vähentävän häiriön uusiutumista tehokkaammin kuin lääkehoito.  

Palvelujärjestelmän toimivuutta on toisaalta myös haastava mitata. Seurantaa tehdään lähinnä lähetemääristä ja jonotustilanteista. Potilastietojärjestelmät eivät ole tukeneet tiedolla johtamisen tarpeita. Myöskään mielenterveyspalveluiden kulttuuri Suomessa ei ole ohjannut hoidon tavoitteiden asettamiseen ja systemaattiseen vaikuttavuuden seurantaan. Kuntoutuksena rahoitettujen psykoterapioiden kohdentumista ei ohjata eikä niiden yksilötason vaikuttavuutta seurata systemaattisesti osana julkisten terveyspalveluiden kokonaisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että erilaisten hoitojen ja interventioiden hyödyistä tai haitoista ei kerry systemaattista ryhmätason vertailukelpoista tietoa, jolla palveluita voisi kehittää ja jotta potilaat ja kuntoutujat saisivat entistä parempaa ja kustannusvaikuttavampaa hoitoa.

Lasten ja nuorten terapiatakuu ei riitä ratkaisuksi

Vaikka lasten ja nuorten terapiatakuu on sysäys oikeaan suuntaan, takuulaki itsessään ei ratkaise palvelujärjestelmän ongelmia. Jos näin olisi, psykososiaalisiin hoitoihin pääsyn olisi pitänyt olla turvattu jo perusterveydenhuollon hoitotakuun ja erikoissairaanhoidon hoitotakuun perusteella. Syyt ovat lakeja monimutkaisemmat eivätkä ratkea yksinomaan lainsäädännöllä.

Kuntapohjaisessa hajautetussa järjestelmässä lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen kokonaisuuden hahmottaminen on ollut mahdotonta, eikä ennaltaehkäisyn ja hoidon menetelmiä ole kehitetty kansallisessa yhteistyössä. Järjestelmään on syntynyt paljon välejä, joihin huonosti voivat lapset ja nuoret ovat voineet pudota.

Terapiatakuu voi toteutua lasten ja nuorten edun mukaisesti vain osana toimivaa kokonaisuutta: matalan kynnyksen hoitoja pitää olla tarjolla ennen terapiatakuuta ja vaativampia hoitomuotoja sen jälkeen. Lapsilla ja nuorilla on myös monimutkaisia ongelmia esimerkiksi vaikeisiin perhetilanteisiin liittyen. Niiden korjaamiseen terapiatakuun mukaiset hoidot eivät yksin riitä.

Terapiat etulinjaan -toimintamalli lähtee siitä, että oikea-aikainen ja vaikuttava psykososiaalinen hoito kuuluu Suomen lainsäädännön, terveydenhuollon etiikan ja kestävyysvajeenkin ratkaisemisen näkökulmista samanarvoisesti kaikenikäisille. Ihmisryhmien saaman hoidon erottelu iän tai työssäkäyntistatuksen perusteella ei ole kestävää.

STM on laatinut terapiatakuun toteuttamisen avuksi ohjeistuksen, jossa syvennytään lainsäädännön soveltamiseen. Lisäksi hyvinvointialueet ovat laatineen ohjeistuksen, joka syventyy soveltuvien hoitomuotojen valintaan. Lue lisää terapiatakuusuosituksista tältä sivulta: Lasten ja nuorten terapiatakuun suositukset. Lue STM:n ohjeistus tältä sivulta (linkki avautuu uuteen ikkunaan): Lasten ja nuorten terapiatakuu -ohjeistus.

Mitä mielenterveyskriisin korjaamiseksi voidaan tehdä?

Mielenterveyden kriisin korjaamisen vaikeus ei ole haasteiden tai ratkaisujen tunnistamisessa vaan siinä, että laajojen muutosten tekeminen monimutkaisessa järjestelmässä on vaikeaa. Järjestelmä on sote-uudistuksen jälkeenkin rakenteiltaan monimutkainen ja rahoitukseltaan monikanavainen. Lisäksi siinä on useita palveluntuottajia. Kun resursseja lisätään yhdessä paikassa, helposti vain siirretään pullonkauloja ja haasteita toisiin kohtiin.

Hoitoon pääsyn tehostaminen on tunnistettu yhdeksi keskeisimmäksi strategiaksi masennuksen ja ahdistuneisuushäiriöiden tautitaakan vähentämisessä. Masennus ja ahdistuneisuushäiriöt ovat kuitenkin yleistyneet niin paljon, että perinteisten hoitomallien ja erikoissairaanhoitovetoisten järjestelmien resurssit eivät tule riittämään. Siksi masennus- ja ahdistuneisuushäiriöiden hoidon painopistettä on siirrettävä erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon. Samalla mahdollistuu hoitojen aiempaa nopeampi aloittaminen – mutta vain mikäli hoidon tarve tunnistetaan peruspalveluissa oikein ja vaikuttavia hoitoja on tarjolla.

Terapiat etulinjaan -toimintamallin lähtökohta on, että suomalaisen mielenterveyspalvelujärjestelmän korjaamiseen tarvitaan sekä pitkän tähtäimen strategista tukea että nopeasti käyttöön saatavia toimenpiteitä. Tämä tarkoittaa mm. seuraavaa:

  • Mielenterveyden palvelut on porrastettava nykyistä systemaattisemmin. Oikein porrastettu hoitomalli lisää järjestelmän vaikuttavuutta ja tehostaa resurssien käyttöä.
  • Erityisesti on panostettava nopeasti alkavien, vaikuttavien ja digituettujen hoitomuotojen laajaan käyttöönottoon, jotta hoitoon pääsy saadaan turvattua.
  • Vaikuttavien ja nopeasti alkavien hoitojen on oltava yhdenvertaisesti kaikkien suomalaisten saatavilla asuinpaikasta riippumatta. Kansalaisille on tarjottava välineitä, jotka tukevat heidän osallisuuttaan ja ymmärrystään hoidoista.
  • Kaikkien sote-ammattilaisten on saatava tukea ja ohjausta tekemäänsä mielenterveystyöhön.
  • Alueen hoitopolkuja sekä hoitoprosesseja on seurattava systemaattisesti. Kertyvä aluekohtainen tieto sekä alueiden välisten tietojen vertailtavuus rakentavat perustan palvelujärjestelmän kehittämiselle.
  • Tarvitaan kansallisia digitaalisia tukipalveluita ja yhteiskehittämistä, koska ongelmat ovat monimutkaisia ja yhteisiä kaikille hyvinvointialueille. Yhteiskehittäminen säästää resursseja erityisesti yhä monimutkaistuvien digitaalisten mielenterveyspalveluiden kehittämisessä.

Lähteet

[1] Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma 2020 s.30: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162053 (viitattu 14.3.2025)

[2] Eläketurvakeskuksen verkkouutinen 7.3.2024 – Lähes 18 000 jäi työkyvyttömyyseläkkeelle: Lähes 18 000 jäi työkyvyttömyyseläkkeelle – Eläketurvakeskus (viitattu 14.3.2025)

[3]  Kelan tietotarjottimen tietopaketti sairauspoissalosoita 19.1.2024: https://tietotarjotin.fi/tietopaketti/2699253/tietopaketti-sairauspoissaolot (viitattu 14.3.2025)

[4] Perhoniemi, R., Blomgren, J. & Jäppinen, S. Pitkien sairauspoissaolojen kehitys maakunnittain 2010–2019. Yhteiskuntapolitiikka 87 (2022):1

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/143959/YP2201_Perhoniemiym.pdf?sequence=1&isAllowed=y

[5] Kauhanen, L., Wan Mohd Yunus, WMA., Lempinen, L., Peltonen, K., Gyllenberg, D., Mishina, K., Gilbert, S., Bastola, K., Brown, J. S. L., & Sourander, A. A Systematic review of the mental health changes of children and young people before and during the COVID-19 pandemic. Eur J Child and Adol Psych 2022 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC9373888/pdf/787_2022_Article_2060.pdf (viitattu 14.3.2025)

[6] Kelan tiedote 28.1.2025: Mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojen kasvu pysähtyi vuonna 2024.  https://www.sttinfo.fi/tiedote/70847590/mielenterveysperusteisten-sairauspoissaolojen-kasvu-pysahtyi-vuonna-2024?publisherId=69820426&lang=fi (viitattu 14.3.2025)

[7] Kelan kuntoutustilasto 2024. https://tietotarjotin.fi/uutinen/991217/kuntoutuspsykoterapiaa-saavia-toistaiseksi-ennatysmaara-kustannusten-kasvu-on-tasaantunut-viime-vuosina?q=terapia (viitattu 14.3.2025)

Kirjallisuutta

Catarino, A., Harper, S., Malcolm, R., Stainthorpe, A., Warren, G., Margoum, M., et al. Economic evaluation of 27,540 patients with mood and anxiety disorders and the importance of waiting time and clinical effectiveness in mental healthcare. Nat Mental Health. 2023 Sep;1(9):667–678.

Chisholm, D., Sweeny, K., Sheehan, P., Rasmussen, B., Smit, F., Cuijpers, P., & Saxena, S. (2016). Scaling-up treatment of depression and anxiety: a global return on investment analysis. The Lancet Psychiatry, 3(5), 415–424.

Clark, D.M. Realizing the Mass Public Benefit of Evidence-Based Psychological Therapies: The IAPT Program. AnnuRevClinPsychol. 2018; 14(Journal Article):159–83

Cuijpers, P. Four decades of outcome research on psychotherapies for adult depression: An overview of a series of meta-analyses. Canadian Psychology/Psychologie canadienne. 2017;58(1):7–19.

Cuijpers, P., Miguel, C., Harrer, M., Plessen, C.Y., Ciharova, M., Ebert, D., & Karyotaki, E. (2023). Cognitive behavior therapy vs. control conditions, other psychotherapies, pharmacotherapies and combined treatment for depression: A comprehensive meta-analysis including 409 trials with 52,702 patients. World Psychiatry, 22(1), 105–115. https://doi.org/10.1002/wps.21069

Jeitani, A., Fahey, P.P., Gascoine, M. et al. Effectiveness of stepped care for mental health disorders: An umbrella review of meta-analyses. Personalized Medicine in Psychiatry 2024; 47–48:100140 https://doi.org/10.1016/j.pmip.2024.100140

Leichsenring, F., Steinert, C., Rabung, S., & Ioannidis, J.P.A. (2022). The efficacy of psychotherapies and pharmacotherapies for mental disorders in adults: An umbrella review and meta-analytic evaluation of recent meta-analyses. World Psychiatry, 21(1), 133–145. https://doi.org/10.1002/wps.20941

Rivero-Santana, A., Perestelo-Perez, L., Alvarez-Perez, Y., Ramos-Garcia, V., Duarte-Diaz, A., Linertova, R., … & PECUNIA Group. (2021). Stepped care for the treatment of depression: a systematic review and meta-analysis. Journal of affective disorders, 294, 391–409.

Steinert, C., Hofmann, M., Kruse, J., & Leichsenring, F. (2014). Relapse rates after psychotherapy for depression–stable long-term effects? A meta-analysis. Journal of affective disorders, 168, 107–118.