Alueellisen kehittämisen tuki
Terapiat etulinjaan -toimintamallia toteutetaan käytännössä Helsingissä sijaitsevan keskitetyn kehittämisen toimiston sekä alueiden yhteistyönä. Jokaisella yliopistosairaalan yhteistoiminta-alueella on oma koordinaatiohankkeen päällikkö sekä hyvinvointialuekohtaiset terapia- ja interventiokoordinaattorit.
Terapiakoordinaatio ja terapiakoordinaattorin työ
Hyvinvointialuekohtaiset terapiakoordinaattorit ovat oman alueensa erityisasiantuntijoita. Heillä on paras tuntuma ja yhteydet alueensa toimijoihin ja alueen erityispiirteisiin. Alueesta riippuen terapiakoordinaattoreita saatetaan kutsua myös menetelmäkoordinaattoreiksi.
Terapiakoordinaation tavoitteena on, että yhä useampi apua hakeva saa oikea-aikaisesti oikeatasoista hoitoa perustasolla. Terapiakoordinaation tuella uudet menetelmät, työkalut ja työn tekemisen tavat saadaan käyttöön parhaalla mahdollisella tavalla alueelliset erityispiirteet huomioiden.
Terapiakoordinaattori etsii parhaat ratkaisut uusien menetelmien käyttöönottoon
Terapiakoordinaattori toimii aktiivisesti sekä hyvinvointialueellaan että Terapiat etulinjaan -toimintamallissa. Hän etsii alueellisesti parhaita ratkaisuja ja käytäntöjä Terapiat etulinjaan -menetelmien käyttöönottoon ja ylläpitoon.
Terapiakoordinaattorin ydintehtävä on tukea ja ohjata ammattilaisia uusien työvälineiden ja menetelmien käytössä sekä auttaa alueita prosessien kehittämisessä sekä pilottien rakentamisessa ja seurannassa. Työnkuvassa saattaa olla alueellista tai ajallista vaihtelua ja painotuseroja.
Terapiakoordinaattorit verkostoituvat keskenään sekä Terapiat etulinjaan -toimintamallin keskitettyjen kehittäjien kanssa. Tämä mahdollistaa alueiden välisen oppimisen ja hyvien käytäntöjen leviämisen.
Alueellinen yhteistyö tukee kaikkia toimijoita
Terapiakoordinaatio tukee kaikkia toimintamallissa mukana olevia toimijoita aina yksiköiden ammattilaisista, esihenkilöistä ja palvelupäälliköistä yhteistoiminta-alueen vastuuhenkilöihin ja hyvinvointialueen terapiakoordinaattoreihin. Yhteistyö toimijoiden välillä perustuu vastavuoroiseen tiedon kulkuun, tarpeiden tunnistamiseen ja ongelmien ratkaisuun.
Ensimmäiset terapiakoordinaattorit ovat aloittaneet Etelä-Suomen alueella keväällä 2021. Keväällä 2022 Terapiat etulinjaan -toimintamalli on laajentunut kansalliseksi ja uusia terapiakoordinaattoreita on aloittanut kaikilla yhteistoiminta-alueilla.
Katso video terapiakoordinaattorin työstä:
Interventiokoordinaatio ja interventiokoordinaattorit
Interventiokoordinaation keskeisin tavoite on tukea Terapiat etulinjaan -toimintamallin menetelmien käyttöönottoa ja juurtumista hyvinvointialueella. Menetelmiä, joita koordinaattorit vievät hyvinvointialueille, ovat muun muassa tutkittuun tietoon perustuvat interventiot sekä Interventionavigaattori. Interventiokoordinaation avulla pyritään mahdollistamaan lapsille ja nuorille varhaisten interventioiden yhdenvertainen saatavuus, oikea-aikaisuus, jatkuvuus ja vaikuttavuus.
Interventiokoordinaattorit ovat tietoa välittävä linkki Terapiat etulinjaan -toimintamallin ja hyvinvointialueiden välillä. He verkostoituvat keskeisten sidosryhmien kanssa, neuvottelevat piloteista ja suunnittelevat niitä tulevaisuudessa. Lisäksi koordinaattorit osallistuvat alueellaan psykososiaalisten palveluketjujen kehitystyöhön, ja he ovat keskeisessä roolissa Interventionavigaattorin käyttöönotoissa hyvinvointialueella.
Interventiokoordinaattorit ovat oman alueensa lasten ja nuorten mielenterveyden edistämiseen ja korjaamiseen liittyvien palveluiden asiantuntijoita. Koska lasten ja nuorten mielenterveystyötä tehdään laajalle hajautuneesti, ajantasaisen kokonaistilanteen hahmottaminen ja ylläpitäminen on haastavaa. Koordinaattorit ovat selvillä alueensa tilanteesta, kuten tavoitteista ja henkilökunnan koulutustarpeista sekä koulutettujen sijoittumisesta alueellisesti. Interventiokoordinaattorit kehittävät hyvinvointialuekohtaista interventioiden aika- ja paikkasaatavuustietoa ja ovat keskeisiä toimijoita hyvinvointialueen koulutussuunnittelussa.
Jotta uudet, varhaiset interventiot saadaan juurrutettua pysyväksi osaksi ammattilaisten työnkuvaa, he tarvitsevat työssään rakenteita ja tukea myös koulutusvuoden jälkeen. Mentorointi eli vertaismentorointi on interventioiden käyttöä tukeva ylläpitorakenne, jonka avulla tuetaan interventioiden toteuttamista. Interventiokoordinaattorit mentoroivat suoraan menetelmäkoulutettuja ammattilaisia sekä osallistuvat alueellisten vertaismentorointirakenteiden luomiseen.
Interventionkoordinaattorit ovat hyvinvointialueiden omia työntekijöitä. Koordinaattori voi vastata sekä lasten että nuorten palveluista samanaikaisesti. Lasten ja nuorten palvelut voidaan jakaa myös kahden koordinaattorin kesken. He voivat työskennellä hyvinvointialueella osana Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaa tai esimerkiksi perhekeskuksessa.
Keskitetyt tukipalvelut
Terapiat etulinjaan -toimintaa ja yhteiskehittämistä koordinoidaan HUSin hanketoimistolta käsin Helsingistä. Toimintamallin kehittämispäälliköillä on kokemus Terapiat etulinjaan -mallin osa-alueiden pilotoinnista hankkeen alusta asti Etelä-Suomen alueella ja eri puolilta Suomea.
Keskitettyihin tukipalveluihin kuuluvat myös digitaalisten palveluiden, kuten Mielenterveystalo.fi-verkkopalvelun, Terapia- ja Interventionavigaattorin sekä koulutusalustan ylläpito ja jatkokehitys.
Lisäksi keskitetyt tukipalvelut tarjoavat esimerkiksi
- perehdyttämistä Terapiat etulinjaan -toimintamalliin
- kansallisten verkostojen koordinointia
- YTA- ja hyvinvointialuetasoista konsultointia esimerkiksi pilottien valmisteluiden, aikataulutusten ja ongelmien ratkaisun tueksi
- tukea vaikuttavuuden seurantaan
- analytiikkaa ja vertailutietoa tiedolla johtamisen tueksi
- tukea viestintään
- Terapiat etulinjaan -materiaalien tuottamista ja ylläpitoa.
Kehittämispäälliköiden ja viestinnän yhteystiedot