Nuorten navi: yhteinen kieli ammattilaisten, nuorten sekä huoltajien välille
Koulukuraattorit Satakunnan hyvinvointialueelta ovat huomanneet Nuorten navin nopeuttavan hoitoon ohjausta ja selkiyttävän ammattilaisten yhteistyötä. Myös vanhemmat saadaan helpommin mukaan nuoren asioihin.
Koulukuraattorit Kirsi-Marja Kontiainen ja Johanna Mäenpää ovat hyödyntäneet Nuorten navia työssään aktiivisesti aina siitä asti, kun sitä alettiin pilotoida Satakunnan hyvinvointialueella keväällä 2024. Sekä nuorempien oppilaiden kanssa työskentelevä Kontiainen että yläasteella ja lukiossa toimiva Mäenpää ovat kokeneet navin arjen työtä helpottavaksi välineeksi.
Molemmat pitävät tärkeänä, että myös kuraattorilla on mahdollisuus kartoittaa nuoren tilannetta kokonaisvaltaisesti. ”Vielä kymmenen vuotta sitten mielialaan liittyvät ongelmat olivat vahvasti vain terveydenhuollon asioita. Kuitenkin meillä oli valtavasti nuoria, jotka oireilivat, mutta meillä ei ollut keinoja heidän auttamiseensa. Aika pitkä matka on tultu”, muistelee Mäenpää.
Nopeat ja selkeät käytänteet
Molemmat tunnistavat, että Nuorten navin käyttöönoton myötä nuoret saavat apua nopeammin. Tämä johtuu mm. siitä, että hoidon ja tuen tarpeen arvioinnin käytännöt ovat selkiytyneet.
Mäenpään mukaan ennen navin käyttöönottoa nuoren tilanteen kartoittamiseen saattoi kulua kolmekin tapaamista, mutta nykyään pärjätään usein yhdellä.
”Se on voinut olla nuorelle turhauttavaakin, jos on täytynyt käydä useita kertoja vastaanotollani ennen kuin ymmärrän, miltä hänestä tuntuu. Navin kautta asiat nousevat esiin joskus itsekseenkin, vaikka nuoren olisi vaikea sanoittaa ajatuksiaan”, hän lisää.
Nopean arvioinnin lisäksi nuoren kulkua palveluissa helpottavat ammattilaisten päällekkäisen työn vähentyminen ja sujuva yhteistyö. Nuorten navissa kysytään nuoren aiemmista hoidoista, jolloin käy heti selväksi, jos hänellä on kontakti esimerkiksi nuorisopsykiatriaan.
Etenkin navia käyttävien ammattilaisten yhteistyö sujuu helposti. Mäenpää tekee yhteistyötä mm. lukion terveydenhoitajan ja psykiatrisen sairaanhoitajan sekä nuorisopsykiatrian kanssa. ”Navin kautta meillä on yhteinen kieli”, toteaa Mäenpää.
Navi helpottaa yhteistyötä vanhempien kanssa
Yksi Nuorten navin käyttöönoton tavoitteista on auttaa ammattilaisia tunnistamaan, millaista hoitoa tai tukea nuori tarvitsee. Mäenpäälle navin tuloksien tarkastelun jälkeen on usein selvää, keiden kanssa hän jatkaa omahoito-ohjelmalla ja ketkä nuoret kannattaa ohjata esimerkiksi koulupsykologille.
Ammattilaisen lisäksi asia selkiytyy myös vanhemmille: ”Mielestäni navi tuo kättä pidempää sen sanoittamiseen, millaisia haasteita tulosten perusteella nousi esiin. Se konkretisoi tilannetta ja tuo vanhemmille läpinäkyväksi, miksi nuori kannattaa ohjata eteenpäin”, kertoo Kontiainen.
Vanhemmat usein tunnistavat oman nuorensa kuraattorien kuvauksista, kun he kertovat, millaisia asioita navin avulla on havaittu. Silti jatko-ohjaaminen voi tulla vanhemmille vieläkin joskus järkytyksenä, vaikka mielenterveydestä puhutaan nykyään paljon.
”Nyt meillä on keino löytää oikeat sanat, joilla ottaa vaikeitakin asioita puheeksi”, lisää Mäenpää.
Hyödyt kasvavat, kun mahdollisimman moni käyttää navia
Hyvinvointialueen tavoitteena on, että kaikissa kunnissa olisi saatavilla saman tasoisia palveluita. Nuorten navin avulla hoitoa tai tukea voidaan tarjota kaikille nuorille samoilla periaatteilla. Hyödyt saadaan parhaiten irti, kun mahdollisimman moni ammattilainen käyttää navia työssään.
Haasteeksi Mäenpää ja Kontiainen tunnistavatkin sen, että navin käytössä on vielä jonkin verran hajontaa.
“Siinä on ehkä vielä kehittämisen paikka, että navi olisi tasapuolisesti kaikilla käytössä, pohtii Kontiainen. “Se tekisi palveluista yhdenvertaisia”, lisää Mäenpää.
Lue lisää aiheesta
Nuorten navin pilotti: hyvät valmistelut mahdollistavat onnistumisen
Opiskeluhuollon psykologi Länsi-Uudeltamaalta: ”Nuorten Interventionavigaattori on tässä ajassa.”