”Palkitsevinta on ollut nähdä lapsen hyvinvoinnin lisääntyminen” – Kuraattorit kokevat Ahdistuksen lyhytintervention loistavana työkaluna kouluympäristöön
Lapset ja nuoret kokevat yhä enenevissä määrin ahdistusta. Juurisyihin vaikuttamisen lisäksi on tärkeää pystyä auttamaan ahdistusta kokevia lapsia ja nuoria jo varhaisessa vaiheessa, niissä ympäristöissä, joissa he viettävät aikaansa. Alkuvuodesta pilotoitu Lasten ja nuorten ahdistuksen lyhytinterventio tarjoaa työkaluja esimerkiksi opiskeluhuollon ammattilaisille. Pilotissa mukana olleet ammattilaiset ovat pitäneet sitä erinomaisena työkaluna lasten, nuorten ja perheiden tukemiseen.
Lasten ja nuorten kokema ahdistus on lisääntynyt viime vuosina merkittävästi (kouluterveyskyselyt 2021 ja 2023). Viime vuosina lisääntyneen ahdistuneisuuden on epäilty johtuvan esimerkiksi koronapandemiasta, sosiaalisista suhteista, ilmastonmuutoksesta ja kouluun liittyvistä paineista. Myös sosiaalisella medialla epäillään olevan osansa nuorten ahdistuksen lisääjänä. Nuoria kuormittaa lisäksi niin kutsutut aikuisten huolet, kuten turvallisuus ja epävarma taloustilanne. THL:n asiantuntijoiden mukaan perustasolle, kuten opiskeluhuollon palveluihin, on taattava sekä riittävät resurssit että työkalut nuorten tarpeiden tukemiseen (THL:n tiedote 2.6.2023. ja 21.9.2023).
Terapiat etulinjaan -toimintamallissa kehitetty Ahdistuksen lyhytinterventio (ALI) tarjoaa työkaluja lasten ja nuorten ahdistuksen ja pelkotilojen helpottamiseen. ”On tavallista, että lasten ja nuorten ahdistukseen haetaan apua nimenomaan heidän arkiympäristöstään, kuten koulusta. Siksi mm. koulun henkilökunnassa on hyvä olla ammattilaisia, jotka voivat tarjota tukea ahdistusoireiluun nopeasti”, kertoo intervention kehittämistyöstä vastannut laatuasiantuntija Noora Ahvonen. Ahdistuksen lyhytinterventio perustuu kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan. Koulutus pitää sisällään opiskelua digitaalisella koulutusalustalla, harjoitusinterventioita sekä menetelmäohjausta. Interventio sijoittuu porrastetussa hoitomallissa 2. portaalle, jolla on myös masennusoireiluun tarkoitettu IPC-interventio.
Työkaluja ja struktuuria ahdistuneiden lasten kanssa toimimiseen
Ahdistuksen lyhytinterventiota pilotoitiin alkuvuodesta 2023, ja koulutukseen osallistui mm. kuraattoreita ja koulupsykologeja. Interventiota pilotoivien ammattilaisten joukossa olivat myös koulukuraattorit Marja-Liisa Laitila Varsinais-Suomen hyvinvointialueelta ja Katri Lilja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelta. Laitila ja Lilja kertoivat kokemuksistaan pilottiin osallistumisesta 24.8. järjestetyssä seminaarissa.
Liljan mukaan lasten kasvanut ahdistuneisuus vaikutti myös häneen itseensä ammattilaisena. ”Pohdin, mitä asialle voin tehdä, ja kun kuulin tästä koulutuksesta, innostuin heti mahdollisuudesta päästä mukaan.” Hänestä menetelmä on tuntunut omaan työhön sopivalta ja tarpeeksi ketterältä. Sekä Lilja että Laitila pitivät tärkeänä, että koulutuksessa oli hyvät tietopaketit, materiaalit ja harjoitteet. Lisäksi tapaamiskertojen rakenteet toivat struktuuria sekä lapsen että vanhempien kanssa työskentelyyn.
Ahdistuksen lyhytinterventiossa suositellaan, että lapsen tai nuoren vanhemmat osallistuvat myös interventioon. Tapoja vanhempien osallistamiseen on monia. Esimerkiksi alakouluikäisten lasten kohdalla suositellaan, että vanhempi tai vanhemmat osallistuvat jokaiselle tapaamiskerralle. ”Tällä interventiolla saatiin myös vanhemmat mukaan. Se lisäsi tietoa ja yhteistyötä sekä edisti tavoitteiden toteutumista”, kertoo Laitila.
Auta, luota ja innostu
Lilja kokee, että ALI-intervention jälkeen lapsen hyvinvoinnissa näkyy muutosta. ”Palkitsevinta on ollut nähdä lapsen hyvinvoinnin lisääntyminen. Koen tärkeäksi, että lapsi ymmärtää, ettei ole ainoa, joka näitä ahdistuksen tai pelon tunteita kokee. Jo pelkästään se saa lapsen ahdistuksesta jännittyneet hartiat laskeutumaan”. Hän kertoo koulutuksen antaneen työkaluja myös niiden lasten kanssa toimiseen, joiden kanssa koko interventiota ei ole tarvetta vetää läpi. ”Mielestäni interventio istuu loistavasti koulumaailmaan, ja olenkin lämpimästi suositellut sitä kollegoilleni”, Lilja kertoo.
”Koulutuksesta sai hyvän pohjan ahdistuksen teemojen käsittelyyn. Perheiden kanssa työskentelyn lisäksi olen miettinyt, että materiaalia voisi soveltaa 5.-luokkalaisten teematuntien toteutukseen”, kuvaa Laitila jatkoajatuksia. Ahdistuksen lyhytintervention ALI-lyhenne on saanut hänen käsissään myös uuden merkityksen ”Auta, Luota ja Innostu. Sillä ajatuksella aion jatkaa”, summaa Laitila.
Lähteet: