Terapiat etulinjaan työterveyshuollon tukena -hanke käynnistyy
HUS-yhtymälle on myönnetty valtionavustus ”Terapiat etulinjaan -toimintamalli työterveyshuollon tukena ja hyvinvointialueyhteistyön edistäjänä” -hankkeelle. Hanke toteutetaan vuonna 2025 laajassa kansallisessa yhteistyössä hyvinvointialueiden, työterveyshuollon, työterveyslaitoksen ja muiden asiantuntijatahojen kanssa.
Hankkeessa kehitetään työterveyshuoltoon soveltuvia, työelämätekijät huomioon ottavia ohjatun omahoidon kokonaisuuksia. Lisäksi koulutetaan erityisesti työterveyshoitajia varhaiseen mielenterveyden ongelmien tunnistamiseen ja nopeaan hoidon aloitukseen. Tavoitteena on vahvistaa työterveyshuollon mahdollisuuksia tukea mielenterveyttä ja ehkäistä ongelmien pahenemista. Lisäksi hanke edistää työterveyshuollon ja hyvinvointialueiden perustason mielenterveyspalveluiden yhteensovittamista ja yhteistyötä.
Useimmat Suomen hyvinvointialueista sekä työterveyshuollon toimijoista ovat sitoutuneet hankeyhteistyöhön.
Hanke liittyy Suomen kestävän kasvun ohjelmaan, mielenterveys ja työkyky -kokonaisuuteen (RRP5). Ohjelman rahoitus tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU).
”Suomalaisen yhteiskunnan kestävyyden kannalta on keskeistä, että mielenterveyteen liittyvää työkyvyttömyyttä saadaan vähennettyä. Työterveyshuollon rooli on tässä työssä aivan keskeinen. On todella hienoa, että pääsemme nyt yhdessä työterveyshuollon toimijoiden kanssa miettimään, miten hyvinvointialueiden mielenterveyspalveluista ja työterveyshuollosta saadaan yhä vaikuttavampi kokonaisuus”, sanoo hankejohtaja, professori Samuli Saarni.
Lisätietoja:
Samuli Saarni, professori, hankejohtaja
Terapiat etulinjaan -toimintamalli
ext-samuli.saarni@hus.fi
p. 040 5746119