Lasten ja nuorten ahdistuksen kognitiivisen lyhytintervention (ALI) seurantatulokset
Lasten ja nuorten ahdistuksen kognitiivinen lyhytinterventio (ALI) on tavoitteellinen ja aikarajattu, 7–17-vuotialle suunnattu 5–8 tapaamisen mittainen psykososiaalinen hoito, joka perustuu kognitiivis-behavioraalisen terapian (KBT) viitekehykseen. Ammattilainen työskentelee lapsen tai nuoren kanssa tai yhdessä tämän sekä vanhempien, huoltajan tai muiden lähiaikuisten kanssa. Hoidon tavoitteena on ahdistusoireiden, niihin liittyvän haitallisen käyttäytymisen sekä niistä aiheutuvien arjen haittojen ja psyykkisen kärsimyksen helpottaminen.
ALI:n sisällössä yhdistyy eri ahdistuneisuushäiriöille yhteisten piirteiden parissa työskentely, jonka lisäksi hoidon rungoksi voidaan valita jokin neljästä työkalumoduulista erilaisten oireiden ilmiasujen mukaan. Valittavissa ovat pelkojen kohtaamisen, murehtimisen vähentämisen, itseluottamuksen vahvistamisen tai paniikin rauhoittamisen moduulit. Hoitotapaamisilla seurataan systemaattisesti sovituissa tavoitteissa edistymistä, kokemusta työskentelyn hyödyllisyydestä sekä yli 11-vuotiailla myös oirepisteiden muutosta (GAD-7).
Seurantatulokset
Jokainen koulutukseen osallistuva toteuttaa koulutuksen aikana useita koulutusinterventioita ja seuraa niiden tuloksia. Koulutusinterventioiden toteuttaminen ja niihin liittyvä raportointi on edellytys koulutuksen läpäisemiselle. Raportointi on anonyymia intervention kohteena olleeseen lapseen tai nuoreen nähden. Analyyseissä hyödynnettävä aineisto on koottu koulutusinterventioiden seurantatiedoista.
Aineiston taustatiedot
Interventioista (n = 386) suurin osa toteutettiin oppilas- ja opiskeluhuollon palveluissa (78 %). Loput interventioista toteutettiin perhetyön yksiköissä (4 %) tai muista yksiköissä (8 %). Yksikkö ei ollut tiedossa 10 %:n kohdalla.
69 % aineistoista oli lapsia (6–12-v.), 27 % nuoria (13–17-v.) ja 4 % nuoria aikuisia (18–20-v.). 79 % aineistosta oli tyttöjä ja 21 % poikia.
Interventiot olivat päässeet alkamaan varhain (n = 386): suurin osa (74 %) alkoi 0–2 viikon odotuksen jälkeen sen suosituksesta. Alle viikon odotusajan jälkeen interventioista alkoi 12 %, yhden viikon jälkeen 37 % ja kahden viikon jälkeen 25 %. Kolmen viikon odotuksen jälkeen interventioista alkoi 9 %, neljän viikon jälkeen 5 % ja viiden viikon jälkeen 2 %. Kuusi viikkoa tai pidempään intervention alkua joutui odottamaan 3 %, joista pisin odotusaika oli 20 viikkoa. Interventioista 7 %:n kohdalla tieto odotusajasta puuttui.
Yli puolet (55 %) interventioon osallistuneista lapsista tai nuorista ei ole saanut aiemmin tukea samaan pulmaan. Aiemmin tukea raportoi saaneensa 39 %, ja 6 %:n kohdalla tieto puuttui.
Intervention rungoksi valittiin eri työkalumoduuleja tasaisesti (n = 386). Yleisimmät moduulit olivat murehtimisen vähentäminen (27 %) ja itsevarmuuden vahvistaminen (24 %). Pelkojen kohtaamista (19 %) ja paniikin rauhoittamista (18 %) raportoitiin käytetyn vähiten. Tieto puuttui 13 %:n kohdalla, jolloin kyse voi olla raportoimatta jättämisestä, mutta myös moduulien sisältöjen yksilöllisestä räätälöinnistä lapsen tai nuoren toiveiden mukaan.
Interventiotapaamiset toteutuivat pääsääntöisesti viikon tai kahden välein (n = 386). Tapaamiset pidettiin noin 1 viikon välein tai alle 44 %:ssa hoidoista. Noin 2 viikon välein tapaamiset toteutuivat 32 %:ssa hoidoista ja harvemmin kuin 2 viikon välein 4 %:ssa. Tieto puuttui 20 %:n kohdalla.
Interventioista (n = 386) 72 % toteutettiin loppuun asti, kun taas 9 %:n kohdalla raportoitiin hoidon keskeytymisestä. Tieto puuttui 19 %:n kohdalla.
Ahdistusoireilun muutos
Ahdistusoireita mitattiin (GAD-7: Mossman et al., 2018; Spitzer et al., 2006) yli 11-vuotiailta (n = 257) tai sen ollessa ammattilaisen arvion mukaan lapsen kehitystasoon nähden sopivaa (n = 10 9–10-vuotiaita; yhteensä n = 267). Interventioiden alussa vähäisestä ahdistuneisuudesta (0–4 pistettä) kärsi 10 % lapsista tai nuorista ja lievästä ahdistuneisuudesta (5–9 pistettä) kärsi 33 %. Kohtalaisesta ahdistuneisuudesta (10–14 pistettä) taas kärsi 36 % ja vaikeasta ahdistuneisuudesta (15–21 pistettä) 21 % lapsista tai nuorista.
Intervention alussa lapsista tai nuorista 57 % täytti häiriötasoisen ahdistusoireilun kriteerit (≥10 pistettä GAD-7, n = 267). Keskimääräinen ahdistusoireiden pistemäärä oli 10,5 pistettä. Keskimääräinen ahdistuneisuuden oirepistemuutos intervention aikana oli -2,7 pistettä, ja keskimääräinen ahdistusoireiden pistemäärä oli intervention lopussa 6,6 pistettä.
Häiriötasoisesti oireilleista (n = 151) lapsista tai nuorista 36 % saavutti luotettavan toipumisen (vähintään 4 pisteen muutos [Toussaint et al., 2020] ja siirtyminen häiriötasoisesta oireilusta ei-häiriötasoiseen oireiluun). Merkittävää voinnin heikkenemistä (+4 pistettä) havaittiin 3 %:lla.
Kaikista lapsista ja nuorista (n = 386) yli puolet (58 %) ei tarvinnut jatkohoitoa ALI:n jälkeen. Jatkohoitoa tarvitsi 19 %, ja tieto puuttui 23 %:lta.
Pohdinta ja johtopäätökset
Seurantatulosten perusteella ALI näyttäytyy varhain alkavana, hyväksyttävänä ja vaikuttavana interventiona. Suurin otos on oppilas- ja opiskeluhuollon palveluista, joissa noin neljä viidesosaa aineiston interventiosta toteutettiin.
Analysoitu aineisto on kerätty tosielämästä, eli niiden palvelujärjestelmän organisaatioiden yhteydessä, jossa interventioita muutenkin on suunniteltu toteutettavan. Esitetyt tulokset luovat kuvaa siitä, millaisia tuloksia rutiininomaisesti oppilas- ja opiskelijahuollon sekä perhepalveluiden arjessa on mahdollista saavuttaa. Käytettävissä oleva aineisto ei siis luonnollisesti anna työvälineitä intervention ja havaitun tuloksen välisen syy-seuraussuhteen arviointiin. Tästä syystä tuloksia verrataan tutkimuskirjallisuuden meta-analyyttiseen tietoon siitä, millaista arkivaikuttavuutta rutiiniolosuhteissa pääsääntöisesti saavutetaan. Aineiston keskeisin heikkous on se, että se on kerätty koulutusprosessin yhteydessä, mikä heikentää esimerkiksi keskeytyksiin liittyvien tulosten tulkinnan varmuutta. Muita heikkouksia ovat suhteellisen pieni otoskokoko sekä puuttuvien tietojen määrä osassa aineistoa.
Interventioista noin kolme neljäsosaa alkoi 0–2 viikon kuluessa sen suosituksesta ja kuukauden sisällä noin 90 %. Hoidot alkoivat pääsääntöisesti nopeasti, verrattuna esimerkiksi odotusaikoihin hoidon suosituksesta sen alkuun Iso-Britannian lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa vuonna 2016-2017, joka oli keskimäärin 12 viikkoa ja lyhyimmillään 4 viikkoa (UK Department of Health, 2018).
Hoidon hyväksyttävyyttä lasten ja nuorten näkökulmasta voidaan arvioida keskeytysasteen perusteella. Enemmän kuin kaksi kolmasosaa interventioista toteutettiin loppuun asti, ja keskeytyneestä hoidosta raportoitiin 9 %:ssa tapauksista. Viidesosassa interventioista tieto puuttui. Keskeytysten määrä oli, puuttuvista tiedoista riippuen, vähemmän kuin tai verrattavissa havaittuihin keskeytysmääriin meta-analyysissa lasten ja nuorten mielenterveyden avohoidosta (20–60 %, de Haan et al., 2013) tai tutkimuksissa ahdistuksen hoidosta naturalistisessa otoksessa tai kouluympäristössä (25 %, Asnaani et al., 2020; 17 %, Wergeland et al., 2023).
Interventio näyttäytyy vaikuttavana GAD-7-oirepistekyselyllä arvioituna. Keskimääräinen hoidon lopputulema on ahdistusoireilun lieveneminen -2,7 pisteen verran (Hedgen g = 0.56, 95 % luottamusväli = 0.39–0.73). Luotettavan toipumisen aste oli 36 %. Efektikoko ja luotettavan toipumisen aste ovat verrattavissa löydöksiin kansainvälisessä meta-analyysissä (k = 38), jossa tarkasteltiin mm. ahdistuksen hoidon tuloksellisuutta tosielämän hoitoympäristöissä (Hedgen g = 0.66, 95 % luottamusväli 0.46–0.86 ja toipumisaste 40 %, 95 % luottamusväli 31–48, Bear et al., 2020).
Arkivaikuttavuuden seuranta ja vertaiskehittäminen
Alustavan seuranta-aineiston ja toteutetun vertailun perusteella ahdistuksen lyhytinterventio näyttäisi tuottavan odotettuja tuloksia. Tosielämän arjen yhteydessä toteutettu seuranta ja arviointi muodostaa selkeän ja tarpeellisen jatkumon kansainvälisesti toteutetuille kognitiivis-behavioraalisten interventioiden satunnaistetuille vertailututkimuksille. Nyt esitetyt tulokset tulevat tarkentumaan aineiston karttumisen myötä.
Seuraava askel interventioiden vaikuttavuuden arvioinnissa on vahvasti palvelujärjestelmälähtöinen arkivaikuttavuuden seuranta ja vertaiskehittäminen. Siinä palveluita ja tukea järjestävät tahot pitävät yhteistyössä huolta saavutetun tuloksellisuuden ylläpitämisestä ja kehittämisestä kiinteänä osana omaa toimintaansa. Nyt esitetyt tulokset muodostavat tämän menetelmän osalta ensimmäisen vertailukohdan, johon tukeutuen voidaan arvioida omaa toiminnan laatua ja tuloksia.