Terapiat etulinjaan

Allekirjoita Koko Suomi terapiaan -kansalaisaloite

Terapiat etulinjaan -hanke on valmistellut kansalaisaloitteen, jonka mukaan jokaisen suomalaisen tulisi mennä terapiaan. Aiemmin hanke on ollut edistämässä Terapiatakuu-kansalaisaloitteen toteutumista. Sen mukaan jokaisen terapiaan haluavan tulisi päästä sinne kolmen kuukauden kuluessa.

 ”Päätimme ottaa järeämmät keinot käyttöön, ja mahdollistaa saman tien kaikkien suomalaisten terapiaan pääsyn riippumatta siitä, haluavatko he sitä vai eivät”, sanoo hankejohtaja Samuli Saarni.

Suomi on maantieteelliseltä sijainniltaan haastava paikka asua, ja pitkän talven vuoksi moni kärsii huomaamattaan esimerkiksi kaamosmasennuksesta. Siksi jokaisen suomalaisen tulisi käydä terapiassa vähintään kerran vuodessa. Ensimmäiseltä terapiakäynniltä asiakas ohjataan tarvittaessa pidempään terapiaan, käyttämään Mielenterveystalo.fi:n omahoito-ohjelmia tai hakeutumaan nettiterapiaan. 

Terapiassa kukin voi käydä läpi oman elämänsä solmukohtia ja tulevaisuuden tavoitteita yhdessä terapeutin kanssa. 

”Kyse on vähän kuin auton katsastuksesta eli terapeutti tarkistaa, että kyseisellä henkilöllä on kaikki kunnossa”, täsmentää hankepäällikkö Tuija Kotavuopio.

Mielenterveyspalveluiden kysyntä on kasvanut Suomessa ja on tärkeää, että ongelmiin puututaan etupainotteisesti. Allekirjoita siis Koko Suomi terapiaan -kansalaisaloite ja ole mukana toteuttamassa mielenterveyspalveluiden vallankumousta.

”Kiitos, että olet mukana parantamassa mielenterveyspalveluiden saatavuutta ja hyvää aprillipäivää”, toivottaa Samuli Saarni.